Pohdintoja Suomen maaseudun tulevaisuuden ympäriltä viljelijän kannalta (2018-2024)

Maaseudulla tapahtuu väestökatoa. Ihmiset hakeutuvat kasvukeskuksiin ja kaupunkeihin. Varsinkin nuoret ja työikäiset muuttavat maaseudulta. Maaltamuuton seurauksena harvaan asuttujen seutujen kaupat, koulut sekä muut palvelut kuihtuvat pois. Nämä palvelut keskittyvät väestömuutoksen myötä suurempiin taajamiin.

Olen viime vuosina yhä enemmän pohtinut tätä ongelmaa. Aluksi ajattelin että ehkä on vain hyvä, että maaseutu autioituu ja tämän myötä saisimme enemmän koskematonta luontoa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Ympäristön saastuminen, sosiaaliset ongelmat ja moni muu ongelma ei vähene, vaikka väestö muuttaa kasvukeskuksiin. Olemme kaikki osa luontoa jonka osapuolet muodostavat monimutkaisen riippuvuussuhteen toisistaan.

Ihmisen geeneissä on tärkeänä biologisena viettinä ruoan hankkiminen. Usein kaupunkilaislapset eivät enää ymmärrä esim. mistä maito on peräisin ja kuinka maito on tölkkiin joutunut. Onko järkevää, että tämä perustavaa laatua oleva biologinen vietti tukahdutetaan ja osallistuminen ruoan hankintaan ruohonjuuritasolla jää kokonaan pois? Katson olleeni etuoikeututtu, kun sain lapsena olla mukana hoitamassa tädin kanatarhaa, lypsää hänen lehmiään ja katsoa kuinka hän kirnusi voita.

LUKE:n (luonnonvarakeskuksen) tilastojen mukaan on tilojen viljelyala keskimäärin noussut noin yhden hehtaarin vuosivauhdilla jo pitkään, samalla kuin tilojen kokonaismäärä on vähentynyt.

Yli kymmenen vuotta sitten etsimme avovaimoni kanssa pientä maatilaa, johon voisimme muuttaa pienviljelijöiksi. Tarjontaa oli paljon, mutta myytävänä oli vain asuinrakennus sekä pihapiiriin jääneet ulkorakennukset, jotka olivat usein huonossa kunnossa. Näiden vanhojen maatilojen ennen ympäröineet pellot ja metsät oli myyty naapuriviljelijälle. Tässä piilee yksi ongelma niille, jotka haluavat maaseudulle takaisin. Nykyinen maatalouspolitiikka suosii suurtiloja ja viljelijöiden on koko ajan pyrittävä yhä suurempiin viljelyaloihin. Suurtilat ovat usein kalliita – onhan niiden pyörittämiseen sidottu suuret lainarahat. Lisäksi suurtilat vaativat suurta konekantaa. Iso modernin traktorin maksaessa uuden omakotitalon hinnan verran ryhtyminen uusviljelijäksi on monelle mahdottomuus. Muuttaminen kaupungista maalle viljelijäksi vaatiikin paljon suurempaa ponnistusta kuin muuttaminen toiseen suuntaan.

Ongelmaan kytkeytyy toinen vaikea asia, nimittäin tuet. Noin 40 % viljelijöiden tuloista tulee tukirahoista. Tämä on epäterve järjestelmä, mutta siihen on vaikea puuttua saamatta suurta joukkoa vihollisia niskaansa. Systeemin romuttaminen merkitsisi viljelijöiden konkursseja ja suuri joukko tähän liittyviä, mittavaa byrokratiaa pyörittäviä, virkamiehiä joutuisi saman tien työttömiksi. Sekin olisi hyvä, jos pinta-alaan pohjautuvan tukijärjestelmän sijasta painopiste laskennassa siirtyisi enemmän maan käyttöön, satoon ja sen korjuuseen. Nythän on monesti samanterkevää, tuleeko satoa ja samantekevää mitä sillä sadolla tehdään.

Tähän tukijärjestelmään liittyvä byrokratia on niin laaja ja monimutkainen ,että moni viljelijä joutuu palkkamaan asiantuntijan tekemään tukihakemukset. Tukijärjestelmään voi liittyä hullunkurisia vaatimuksia ja seuraamuksia. Aikoinaan aloittaessamme mehiläistarhauksen luomutilana, tarkastaja vaati, että meidän olisi pitänyt selvittää kaikkien 3 km:n säteellä olevien naapureiden käyttämät kemialliset torjunta-aineet ja myrkytysaineet. Kieltäydyimme. Onneksi tämä vaatimus on nyt poistettu. Eräänä päivänä, kun emme olleet paikan päällä, oli innokas tarkastaja kiivennyt puutarhaamme ympäröivän kaksi metriä korkean aidan yli päästäkseen tarkastamaan puutarhaamme. Aidan vauriosta oli pääteltävissä myös se, että tarkastajan housut olivat saaneet vaurioita. Emme ole enää virallinen luomutila, tukia emme hae, eikä tarkastajia käy enää häiritsemässä. Viljelymenetelmiämme emme ole muuttaneet ja viljelymme on nykyisin EWB (Ecological Without Bureaucracy). Idealismistahan tässä on kyse, mutta mielestäni nykymaailmassa on idealismin puutetta. Tällainen idealismi saattaa johtaa aineelliseen köyhyyteen mutta rikkaampaan henkiseen elämään. - Meitä vinksahtaneita vihreitä höperöitä saisi olla enemmänkin.

Ruoan hankinta on ihmisen elämän peruselementtejä. Miten kunnioitus ruoan hankintatyötä kohtaan voidaan palauttaa, kun ruoan hinta ja ruokakulut ovat niin alhaiset, että ne ovat vain murto-osa ihmisten menoista. Kaupunkilaisille tämä tukijärjestelmä onkin tärkeä, koska ruoan hinnan nostaminen sen todelliseen arvoonsa tekisi elämisen kaupungeissa monelle vaikeaksi.

Korkeateknologia ja kilpailukykyinen teollisuus, johon nykyinen yhteiskuntapolitiikka pyrkii, suosii ja jopa edellyttää kaupunkilaistumista. Tehokas logistiikka on helpompi ylläpitää kasvukeskuksissa. Tukijärjestelmä on loppujen lopuksi tulonsiirtoa kaupungeista maaseudulle tarkoituksena ylläpitää kaupunkilaistumisprosessia. Yleisesti uskotaan, että tukijärjestelmä auttaa pitämään väestöä maaseudulla, mutta vaikutus onkin usein päinvastainen, jos et ole suurviljelijä. Suurtilojen suuret velat yhdessä tukijärjestelmän kanssa pitävät suurviljelijät sorvin ääressä. Tulonsiirto kaupunkilaisväestöstä maaseudulle onkin tavallaan modernia maaorjuutta. Ilmiö on maailmanlaajuinen. Viljelijät tuottavat raaka-aineet elintarviketeollisuuteen, joka globaalisesti katsottuna on maailman suurin teollisuus.

Suomi on osa EU:ta ja kaikissa muissakin EU-maissa tuetaan maanviljelyä. Kun tuotteet liikkuvat vapaasti EU-maiden välissä, on ymmärrettävää, että tukijärjestelmään on vaikea puuttua. Tietääkseni Ranskassa on eniten haluttomuutta tukien vähentämiseen. Ranskan byrokratia on pahamaineinen, mutta kyllä suomalaiset virkamiehetkin osaavat olla innokkaita. Käytyäni muutama vuosi sitten Italiassa minulle selvisi, että paikalliset luomutilat saivat käyttää tuhoeläinten torjuntaan kuparisulfaattia, vaikka samaan aikaan se oli kielletty Suomen luomuviljelyssä. Tämä tietenkin vääristää kilpailua.

Ulkomaiset maatilat saavat suhteellisesti enemmän EU-tukea kuin suomalaiset. Vuonna 2023 oli hollantilaisen maatalousyrittäjän keskimääräinen vuosiansio 112000 e kun suomalaisen matalousyrittäjän vastaava luku oli 18000 e. Euroopassa enemmän kuin 80% EU:n tuista annetaan 20%:lle tilalle. Minulle on jäänyt hieman epäselväksi miksi hollantilaisen maatalousyrittäjän ansiot ovat niin paljon korkeammat, mutta se liittynee siihen että hollantilainen maatila toimii kuin teollisuuslaitos, jonka toiminta ei ole kestävä, ja hyötyeläinten hyvinvoinnista ei piitata.

Ammattimainen puutarha- ja marjaviljely on työvoimapainotteista viljelyä. Jokainen sillä alalla toimiva tietää kuinka vaikeata on saada työvoimaa, varsinkin kesäisin, kun tarve on suurimmillaan. Suomalaisia ei nykyisin saa pellolle ”ryömimään” (se nyt vain on tosiasia) ja monet tilat ovat riippuvaisia ulkomaisista kausityöntekijöistä. Tässä mielessä ihmetyttää joidenkin tahojen nuiva suhtautuminen ulkomaalaisiin työntekijöihin. Tästä tulee mieleeni 50- ja 60-luku, kun suomalaiset lähtivät Ruotsiin paremman rahan perässä rakentamaan Ruotsin hyvinvointivaltiota. Olemme tavallaan nyt samassa asemassa ja tarvitsemme ulkomaalaisia työntekijöitä hyvinvointiamme ylläpitämään. Muuten saattaa käydä niin, että suomalaisista mansikoista ei enää voida nauttia. Mielestäni suomalaiset mansikat ovat paljon maukkaampia kuin ulkolaiset, mikä liittynee meidän pitkiin valoisiin kesäpäiviin.

Itse en ymmärrä, minkä takia turvapaikanhakijat pidetään toimettomana pakolaiskeskuksissa odottamassa turvapaikkapäätöstään. Mielestäni turvapaikanhakijat tulisi ohjata työelämään ja perehdyttää heidät oikeuksiinsa, jotka heillä on työntekijänä Suomessa sekä samalla perehdyttää heidät Suomen työmarkkinalakiin. Ei siitä aiheutuisi ainakaan mitään vahinkoa, olipa päätös turvapaikasta myöhemmin mikä tahansa.

Se, mihin tässä vaiheessa mielestäni kannattaisi panostaa maaseudun elävöittämistä ajatellen, on suosia, pienimuotoista ja erikoistunutta vilelyä. Esimerkiksi osa-aikaista viljelyä, johon on liitetty palkkatyö muualla tai etätyö kotona. Viljelyn ei tarvitse olla suurta ja kunnianhimoista, jonka taas nykyinen markkinatalouden ajattelutapa vaatii. Jo se, että viljelee osan ruoastaan omassa puutarhassaan, on askel oikeaan suuntaan. Ainakin se näyttää lapsille mistä ruoka tulee. Antamalla lapsemme osallistua viljelyyn, kirjaimellisesti tonkia mullassa, vahvistamme heidän immuunijärjestelmäänsä. On tieteellisesti osoitettu, että näin lapsille tulee vähemmän allergisia sairauksia.

Jos ei ehdi leikata nurmikkoa, niin voi lohduttautua, että hyödylliset pölyttävät hyönteiset pitävät rehevästä nurmikentästä. Panostamalla pienviljelyyn saadaan samalla monimuotoisuutta lajikkeisiin, koska pienviljelijät erikoistuvat usein erityistuotteiden viljelyyn. Oletettavasti pienviljelijät käyttävät vähemmän kemiallisia torjunta-aineita, sillä heitä ei kiinnosta massatuotanto. Tämä ratkaisu ei sulje pois suurviljelyä, sillä sitä tarvitaan kaupunkiväestön elättämiseen. Näin suurtilojen ja pientilojen rinnakkaiselo pitäisi maaseutua elävänä. On mielenkiintoista, että viime aikoina on Suomen suurilla, yli 100 hehtaarin, tiloilla todettu enemmän laskujen maksuvaikeuksia kuin pienemmillä tiloilla. Herää kysymys, onko pyrkimys yhä suurempiin tiloihin sittenkään taloudellisesti järkevää.

Vaikka tämän pohdinnan aihepiiriin ei kuulu tuotantoeläinten pitoa, en voi olla sivuamatta tätä aihetta. On osoitettu, että vuorovaikutus eläimen kanssa, vaikuttaa positiivisesti mielentilaamme. Ennen, jolloin maatilaan saattoi kuulua pari lehmää, sika ja muutama lammas, niin näiden hoivaaminen tuotti jonkinlainen kiintymissuhde eläimiin ja eläimille annettiin jopa nimet. On selvää, että 300 lypsylehmän tuotantolaitoksessa, jossa robotti lypsää, ei synny tunnesidettä eläimiin. Mainittakoon, että meillä on yksi kukko ja kaksi kanaa, jotka munivat meille tarvitsemamme munat. Kukko on rauhallinen ja kiltti ja on saanut nimen Gunnar isäni mukaan.

Ennen EU:iin liittymistä valtio maksoi tuet osana maataloustuottajien saamasta tuotteiden hinnasta. Tässä oli tiettyjä etuja. Viljelijöiden ei tarvinnut taistella mittavan byrokratian kanssa, pienet maatilat pysyivät paremmin hengissä ja työpaikat jäivät maaseudulle. EU:iin liittymisen myötä tukijärjestelmä muuttui suurtiloja suosivaksi. Tässä olisi EU-poliitikoilla miettimistä, kuinka vanhan järjestelmän hyvät puolet saisi hyödennettyä niin, että myös pienet tilat pärjäisivät, työpaikat säilyisivät maaseudulla ja täten saisimme pysäytettyä maaseudun autioitumisen. Tukiviidakko on mennyt niin sekavaksi ja kalliiksi ylläpitää että kaivataan joku järkevä perusteellinen muutos tukijärjestelmään.

Me suomalaiset pelkäämme kovasti epäonnistumista. Tämä on ikävä este ennakkoluulottamalle kokeilulle. Hävettää jos epäonnistuu. Tämä alemmuuskompleksi on vaikea asia, mutta pitäisi ymmärtää, että mahdolliseen menestykseen liittyy myös epäonnistumisia. Voin kertoa oman esimerkin: vuosia sitten aloitin viiniköynnösten viljelyn avomaalla. ”Tyhmyyttäni” ja ”asiantuntijoiden” neuvoja noudatten istutin pari tuhatta tainta keskieurooppalaisia lajikkeita, jotka kaikki kuolivat parin vuoden sisällä. Nyt tiedän mitkä lajikkeet pärjäävät meidän oloissamme, mutta meni siinä muutama opinvuosi ”turhaa työtä” tehdessäni.

Kannattaisi miettiä myös osakeyhtiömuotoista toimintaa, jossa henkilökohtainen riski on pienempi. Viljely osakeyhtiömuodossa on suhteellisen harvinaista Suomessa. Kyseeseen voisi tulla tilakohtaiset pienet osakeyhtiöt. Turha haaveilla pörssiin listautumisesta. Eivät sijoittajat halua laittaa rahojaan toimintaan, joka on riippuvainen tukirahoista.

Joitakin uusia ajatusmalleja on tulollaan markkinoinnissa. Suoramyynti tiloilta ja REKO-myynti ovat tulleet vaihtoehtoisina myyntikanavina, mutta pysynevät pienimuotoisina myyntimuotoina ja myyntimenestys on paljolti riippuvainen tuotantopaikan sijainnista. Verkkokauppa antaa myös mahdollisuuksia. Itse olen kuitenkin kokenut, että moni ihminen kaipaa sitä sosiaalista ihmiskontaktia kaupanteon yhteydessä. Olenkin miettinyt, että onkohan verkkokauppa mielenterveyden kannalta ihan terveellinen kauppamuoto pitkässä juoksussa. Silloin kun tilamme on osallistunut ”avoimet ovet”-päiviin on menestys ollut hyvä sekä yleisömäärän että myynnin osalta.

Jonkinlainen uusi kooperatiivien liike murtamaan isojen kauppaketjujen monopoli ei haittaisi. Viljelijä on huonossa neuvotteluasemassa suurten kauppaketjujen edessä. Kaupan hyllyn tavarahinnasta vain murto-osa tulee alkutuottajalle. Mitä on tehtävissä, jos tukkuliikkeen edustaja sanoo, että jos ei tarjouksemme kelpaa, niin tuomme ulkomailta halvempaa? Luulisi että, maanviljelijät olisivat kiinnostuneita uusista ajattelutavoista, kun heidän tuntipalkkansa on laskelmien mukaan keskimäärin alle 3 euroa. Kun viljelijöillä taloudellisesti menee huonosti, valtio senkun syöttää lisää tukirahoja heille. Tämä politiikka hyödyntää viime kädessä tukkuliikkeitä ja kauppaketjuja joiden voitot säilyvät ja joiden ei tarvitse ottaa vastuuta primäärituotannon tilasta.

Mielenkiintoisena kokeiluna on sadon ennakkomyynti kuluttajalle, jolloin viljelyyn vääjäämättä kuuluva riski jakautuu viljelijän ja kuluttajan kesken. Esimerkiksi kuluttaja ostaa määrätyllä summalla nimikko-omenapuunsa sadon etukäteen.

Itse olen pohtinut, että myisin viiniköynnösrivin osakkuuden niin, että ostaja saa sadon ja voi tehdä siitä oman viininsä. Ideaa pitää vielä kehitellä, mutta tiedän, että Ruotsissa tällainen idea on toteutettu.

Perinteinen vaihtokauppa on ihan hyvä asia, mutta siinä voi verottajalla olla jotain sanomista, ainakin jos kyseessä on laajempi ja kirjanpidollinen toiminta. Maatilamatkailua voisi kehittää. Se vaatii yhteistyötä, mikä ei ole aina helppoa, esimerkiksi viljelijän ja majoitusta ja kestitystä hoitavien tahojen välillä. Ulkopuolinen organisoiva taho, esimerkiksi matkaoppaat, voisivat tässä olla tärkeässä roolissa.

Maaseudun väestö on perinteisesti sisukasta porukkaa, joka ei ole kovin innokas menemään ”luukulle” hakemaan apua. Mielestäni meillä ei ole varaa menettää tämän ahkeran väestöosan työpanosta. Uskallan väittää, että kaupunkilaistumisprossessin myötä tapahtuu populaation degeneroitumista. Ainakin se väestönosa, joka pärjää kansallisen ruokakriisin sattuessa, vähenee.

Työttömyys maaseudulla on nykyisin alhaisempi kuin kaupungeissa. Tämä johtunee siitä, että työttömät hakeutuvat kaupunkeihin ei vain työtä etsimään vaan myös koska elämä työttämänä on paljon helpompaa kaupungeissa kuin maaseudulla. Onhan kaupungeissa kaikki palvelut lähellä ja autoa ei tarvitse välttämättä omistaa. Useimmiten elämä ja työ maaseudulla on fyysisesti raskasta vaikka koneita olisikin käytettävissä.

Yhteiskunnan toimintojen rytmi on nykyisin mukautunut asutuskeskusten rytmin mukaan jossa talvella tehdään enemmän tai vähemmän säännöllistä työtä ja kesällä pidetään lomaa. Tällainen rytmi ei käy päinsä viljelijällä, jolla kesällä vuorokauden tunnit eivät tahdo riittää työtä tehdessä.

Ympäristö- ja ilmastoasiat puhuttavat. Suomen maanviljelyn hiilidioksiidipäästöt ovat olleet muuttumattomina 20 vuotta ja ovat vuositasolla suuremmat kuin henkilöautoliikenteen päästöt. EU:n tilintarkastajat ovat huomauttaneet, että unioni on vuosina 2014-2020 maksanut maanviljelijöille ympäristö- ja ilmastotukia yli 100 miljardia euroa ilman ,että maanviljelyn päästöt ovat vähentyneet koska tuet eivät ole ohjanneet toimintaa päästöjen vähentämiseen. Kuluttajat, joista suurin osa asuu asutuskeskuksissa, kyllä maksavat erilaisista vempaimistaan ympäristöveroja, mutta siitä ruoasta, jonka tuotanto aiheuttaa eniten päästöjä, ei jouduta maksamaan haittaveroja. Viljelijät ovat suhteellisen konservatiivista väkeä eikä tukijärjestelmä nykymuodossaan kannusta muuttamaan viljelymenetelmiä ympärtistöystävällisemmiksi. Tutkimusten mukaan noin 50-80% Itämeren saastumisesta johtuu maanviljelyksen aiheuttamista päästöistä. Tuntuu, että ympäristöasioiden viranomaisohjeistuksessa kiinnitetään paljon huomiota maasudun muihin talouksiin kuin alkutuotannon parissa työskenteleviin. Valtaosa maaseudun talouksista toimivat alkutuotannon ulkopuolella. Paljon kiinnitetään huomiota esimerkiksi kunnallisen jätevesijärjestelmän ulkopuolella olevien syrjäseutujen talouksien jätevesijärjestelmiin, joka sinänsä on hyvä asia, mutta yksittäisten talouksien kohdalla voi remottitarve nousta jopa 20.000 euroon, mikä tietenkään ei helpota elämää maaseudulla.

Poliitikot voivat päätöksillään vaikuttaa maaseudun tilanteeseen. He ovat kuitenkin riippuvaisia äänestäjistä ja koska yli puolet äänestäjistä asuu kaupungeissa, niin tulevaisuus ei näytä ruusuiselta maaseudun väestön kannalta. Tämä näkyy myös poliittisella kartalla, jossa maaseudun etuja perinteisesti ajanut keskustapuolue on kuihtumassa pikkupuolueeksi, niinkun monessa muussakin Euroopan maissa on tapahtunut. Perinteinen agraaripuolue, joka tukee nykyistä, harvoja suurviljelijöitä suosivaa tukijärjestelmää, sahaa oksaa jolla se istuu.

On vaarana, että ne maaseudulla sinnittelevät asukkaat, jotka eivät kuulu suurviljelijäjoukkoon eivätkä EU-tukipiiriin, kokevat olevansa toisen luokan kansalaisia. Tämä ryhmä saattaa olla hyvä kasvualusta erilaisille populistiliikkeille.

Uusi jumala, jota palvellaan valtapolitiikassa, on vientiteollisuus. Miksi raataa viljelijänä, jos paljon helpommalla pääse palkkatyöläisenä kaupungissa? Ihmisluonne on pohjimmiltaann itsekeskeinen. Maaseudulla on ainakin aikaisemmin ollut tätä egoismia hillitseviä voimia, kuten vaikutusvaltainen kirkko, syvä uskonto sekä riippuvuus luonnosta, hyötyeläimistä, sääolosuhteista, perheenjäsenistä, kyläyhteisöstä ja talkoista. Kaupunkilaiskulttuurissa on näitä itsekkyyttä hillitseviä tekijöitä vähemmän ja palvelut ovat helpommin saatavissa. Mutta viime aikoina on tätä itsekkyyttä kyllä levinnyt maaseudullekin. Talkoita järjestetään yhä harvemmin ja naapureita ei enää tervehditä tavattaessa. Ennen maaseudun asukkaat olivat yhtenäisempi väki siinä mielessä että kaikki saivat suoraan tai epäsuorasti elantonsa maataloudesta. Nyt on maaseudulla tapahtumassa kahtiajako suurviljelijöihin ja kirjavaan ”huoltoporukkaan”.

Vaikka väitetään, että vastakkainasettelua maaseudun ja asutuskeskusten välillä ei ole, niin kyllä intressit ovat paljolti erilaiset. Uusliberalismin ajattelutavan mukaan annetaan markkinavoimien ohjata kehitystä. Tällöin nykyinen kehitys jatkuu. Aikoinaan eräiden kommunustiliikkeiden harjoittamat väestön pakkomuuttaminen maaseudulle ei myöskään ole ratkaisu. Historiassa on karmeita esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun pakkosiirretään maalle ihmisiä, joilla on peukalo kesken kämmentä. Ratkaisun löytäminen ongelmaan vaatii syvempää pohdintaa ja ehkä radikaalejakin toimenpiteitä. Kannattaa pitää mielessä, että suurempien kriisien sattuessa on kaupunkilaisväestö usein alttiimpi häiriölle kuin maaseudun väestö. Olipa tässä sitten kyse talouskriisistä, sodasta tai pandemiasta. Kun pörssi romahtaa, niin se ei liikuta maaseudun mummoja, jotka istuttavat perunoitaan, kuten he ovat aina tehneet.

Surullisinta on todeta, että valtaenemmistön ei ole tarvetta kuunnella maaseudun ääntä. Sekä poliittiset päättäjät että vaikutusvaltaisimpien äänenkannattajien toimitusjohtajat ovat metropolien lapsia. He voivat turvallisesti kääntää selkänsä maaseudulle – ainakin toistaiseksi. Paljon puhutaan kaupunkien heikommassa asemassa olevien tukemisesta. Maaseudun köyhät eivät noin vaan voi lähteä kaupunkien leipäjonoihin. Missä puheet pienviljeliöiden tukemisesta? Maaseudun vähävaraiset joutuvat kuvaannollisesti noudattamaan Saarijärven Paavon ohjeet: ”petäjäistä leivo puoli leipään” (Runeberg v. 1830).

Olisiko antiikin ajan filosofi Platonin ajatus siitä, että kansa ei ole pätevä ohjaamaan yhteiskuntaa, vaan että sitä tehtävää pitäisi hoitaa viisaat, ajankohtainen? Istuvatko nämä viisaat Brysselissä? Kun huomaa että kolmasosa EU:n budjetista koostuu maataloustukirahoista niin ymmärtää että kyseessä ei ole mikään pieni asia. Maaseudun ruoantuottajien ja kaupunkilaisväestön välillä on dialektinen suhde. Tutkimalla marxismin historiallisen materialismin ideologiaa voi ehkä saada kuvan siitä mihin kehitys saattaa mennä jos ei ongelmia muuten saada ratkaistua. Viime aikoina on yhä useammin saanut lukea maanviljelijöiden, enemmän tai vähemmän väkivaltaisista, mielenosoituksista.

Poliittisessa vuorovaikutuksessa on ongelmana se, että vaistonvaraisesti seurataan niitä näkemyksiä, jotka sillä hetkellä mielyttävät suuret ihmismassat.

Fredrik Koivusalo

Osa-aikainen puutarhaviljelijä

Taimintie 8

Verkstrand

25630 Särkisalo

p. 0500 860545